Minecraft ja pelaaminen

26.9.2018 |

Pelaaminen

Ensimmäiset muistot tv-pelistä sijoittuvat jonnekin 7 ikävuoden kulmille. Isä toi tv-pelin, jonka ideana oli pompotella valkoista palloa, kahden pystysuoran palkin välillä. Taisi olla köyhä versio tennispelistä?

Seuraavaksi tulee mieleen muisto noin 11-12 vuotiaasta nuoresta tytöstä, joka hoomoilasena tuijotti tietokonetta, jonka käynnistämiseenkin kului ainakin vartti. Sitten sieltä avautui pelitaivas nimeltään Tetris, tuo palkkien yhteen sovittamisen taitolaji. Peli joka nopeutui, mitä pidemmälle suoriuduit ja tuota kokemusta voidaan kyllä kutsua addiktioksi. Ensimmäinen peliriippuvuus oli syntynyt. Mistä sen sitten tiesi, että se oli peliriippuvuutta? Ehkäpä siitä, että kun nukkumaan mennessäsi suljit silmäsi ja silmiesi edessä tipahteli eri värisiä tetris palikoita loksahtaen paikoilleen ja deletoiden aina suoraa osuma riviä.

Peli ihan oikeasti jatkui verkkokalvoilla, vaikka itse olit lopettanut jo pelaamiseen koneella. Tuohon aikaan ei hirveästi puhuttu addiktoitumisesta tai minä en ainakaan muista tapahtuneen. Sillä niin kauan kun menin nukkumaan ajoissa, nousin ajoissa ja löysin aamuisin kouluun oli valtakunnassa kaikki hyvin. Voi olla, että aika kultaa muistot.

Tetriksen jälkeen tuli Pac Mac ja matopeli, jotka nekin koukuttivat pelaamiseen sangen hyvin. Pelit olivat tuolloin helppoja, yksinkertaisia ja ajatuksella napsi palloja, varo ettei mörkö osu sinuun tai lado geometrisiä kuvioita kohilleen. Vähän niin kuin pari vuotiaana yrität opetella Brion ensilelulla, että ympyrän muotoinen puupalikka ei vaan mahdu kolmiosta sisälle vaikka kuinka hakkaat sitä puulaatikkoa.

Kehitys on jatkanut kulkuaan tälläkin saralla ja nyt kun katson pelitarjontaa 30 vuotta myöhemmin niin samat pelit ovat pitäneet pintansa, mutta kuka niitä pelaa? Pelaamani pelit eivät näytä kiinnostavan nuoria lainkaan. Korkeintaan isovanhemmat treenaavat kädentaitojaan näillä peleillä ja opettelevat kännykän ja koneen käyttöä. Pasianssi on kova sana keski-iän ohittaneilla ja mahjong muistipelit tai etsi pari pelit. Niistä on monia eri variaatioita ja jään heti koukkuun tunniksi, pariksi jos aloitan pelaamisen.

Suositut nettipelit

Mitä nuoret sitten pelaavat ? Ilmaiset kasinoiden nettipelit ja Minecraft ovat jotain, jonka suosiota en edelleenkään ymmärrä mutta käsittääkseni sitä pelaavat enemmän pojat kuin tytöt. Minecraft on ehkä yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä. Lapsi istuu ja opettelee rakentamaan kolmiulotteisia rakennuksia, kaupunkeja, laivoja tai ihan mitä vain. Aivotoiminnan ja oppimisen kannalta aivan loistava peli, jota voit pelata kaverin kanssa. Vuorovaikutusta tarvitaan ja hahmottamiskykyä sen lisäksi, että peli on rauhallinen. Ei ole jumputtavaa musiikkia tai ketään kommentoimassa kaikilla kirosanoilla mitä hän osaa.

Varjopuoli pelaamisessa on kuitenkin se, että mitä nuoremmat lapset pelaavat K18 pelejä, joista osa sisältää paljon väkivaltaa, ampumista ja seksiä. Vielä enemmän minua huolestuttaa, että aikuiset, vanhemmat antavat lastensa pelata näitä pelejä tai ostavat niitä pelejä koneelle joita sitten parhaimmillaan yhdessä pelaavat. Nämä vanhemmat ovat sitä mieltä, että kyllä lapsi osaa erottaa sen, että se ei ole oikeeta verta ja väkivaltaa. Minä sanon, että EI. Lapsi ei osaa ja lapsen ei kuulu altistua tällaisille peleille, vaan lapsen tulisi saada pelata ikätasoisia pelejä kohtuudella.

Miten tätä voidaan valvoa? Suhteellisen yksinkertaista, sillä aikuinen on vastuussa ja aikuinen voi valita.

Ei kommentteja

Jauheliha chili wrapit

9.9.2018 |

jauheliha tortilla

jauheliha chili wrapit

jauhaliha holmqvist wrapit

Helppoa ja nopeasti valmistuvia wrappejä.

 

Sillä aikaa kun jauheliha ja sipuli ruskistuvat voi nopsaan pilkkoa suolakurkun, tomaatit ja porkkanat. Porkkanat suikaloin Julienne leikkurilla ja saan nopsaan tulitikun ohuita suikaleita ruokaan kuin ruokaan.

Mitäs kaikkea näihin laitettiinkaan?

Cole slaw salaattia

Pieneksi silputtua tomaattia

Porkkana suikaleita

Ketsuppia

Chili majoneesia

Korianteria

Timjamia

Pepperooneja

 Jauhelihaa

Kaikki paketoidaan timmeiksi wrapeiksi ja kuminauhoilla kiinni ja syöminen on äärettömän helppoa ja siistiä.

Ei kommentteja

Old Mc Donald

9.9.2018 |

hampurilainen

hampurilainen mc donalds kastike

En muista milloin olisin jaksanut nähdä sen vaivan, että valmistan hampurilaiset itse. Ihan hölmöä, sillä niiden tekemiseen tärväänty vartti, ja maku oli tsiljoona kertaa parempaa kuin pikaruokalaketjujen maatumattomat sämpylät. Tosin nyt kävi tuuri, sillä bongasin yhdestä ruotsalaisesta blogista Big Mac hampurilaiskastikkeen ohjeen. Joku on sen ilmeisesti vuotanut nettiin. Täytyy sanoa, että osu ja uppos maku ja mikä parasta niin tästä versiosta säästyivät ne monet elintarvike e-kirjaimet.

Pihvi tehtiin luomujauhelihasta, joka matkasi tiensä lautaselleni Holmqvistin tilalta, Linnusperän perukoilta. Kun on kerran päässyt luomujauhelihan makuun kiinni, ei ole paluuta entiseen vaikka lompakko vähän kitisikin.

ja se ohje…

2 dl majoneesia

3 tl valkoviinietikkaa

4 tl keltaista perussinapia

4 rkl pilkottua maustekurkkua

2 tl valkosipulijauhetta

2tl paprikajauhetta

2 tl sipulijauhetta.

Sitten ainesosilla näytetään sauvasekoitinta hetken aikaa ja valmiin kastikkeen voi laittaa maistumaan tunniksi jääkaappiin tai vaihtoehtoisesti syödä suoraan lusikalla purkista.

– Scarlet –

(2) kommenttia

Lumene – Ajaton – Nordic ageless

28.8.2018 |

Olen jo vuosia käyttänyt Lumenen ihonhoitotuotteita. Sen lisäksi, että tuotteet ovat kotimaisia on minulle tärkeää, että tuotteet toimivat juuri minun ihollani. Vuosia kertyy mittariin tasaiseen tahtiin ja viimeistään 40+ jälkeen muutokset alkavat näkymään selvemmin kuin aiemmin tai siltä se ainakin omasta mielestä tuntuu.

Uusi Lumene AJATON on kehitetty tukemaan ihon omaa luonnollista uudistumiskykyä. Kauneustrendeinä voittokulkuaan jatkaa superfoodien hyödyntäminen ihonhoidossa, mikä on hyvä asia, sillä marjojahan meidän metsistä löytyy.

Lumene AJATON -sarjan tuotteiden salaisuus on yhdistelmä puolukan kantasolu-uutetta, fermentoitua lakkaa, kanervan kukkauutetta ja puhdasta pohjoista lähdevettä.

Itse olen laittanut merkille, että ikääntyminen aiheuttaa ihon ohenemista ja veltostumista. Tämän myötä iho myös helposti kuivuu näin syksyisin ja punoittaa talvisin. Veltostuminenhan johtuu ihan siitä, että ihon luonnollinen suojamekanismi heikkenee ja silloin ihon kyky sitoa kosteutta laskee.

AJATON-tuotteet lupaavat tasoittaa ihon pintaa sekä ihon sävyä, samalla neutraloivat ihon punaisuutta ja palauttaa ihon kimmoisuutta sekä kosteuttaa ihoa runsaasti.

Ajaton sarja sisältää jopa 91 % luonnollisia raaka-aineita ja on 100 % vegaaninen. Iso plussa tästä.

Itse olen äärettömän tyytyväinen näihin Lumenelta saatuihin uusiin tuotteisiin ja seerumi on tämän syksyn kasvojen pelastaja. Nyt ei haittaa tuulet eikä sateet.

Ps. Lumenen verkkokauppa on nyt avattu ja saat ensimmäiseen tilaukseesi ilmaisen toimituksen, sekä 25% alennuksen käyttämällä koodia: LUMENE25

 

Kannattaa hyödyntää tarjous ja katsastaa mitä muita ihanuuksia verkkokaupasta löytyy.

Ei kommentteja

Puolukkapiirakka

22.8.2018 |

Nyt on sitten puolukoiden aika, ja tässä olisi pientä leivonta vinkkiä viikonloppuun jos innostut vaikka leipomaan. Miehet hoi, te voitte yllättää vaimonne tai tyttöystävänne leipomalla puolukkapiirakan.

Puolukkapiirakka

2 dl speltti jauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

2tl vaniliinisokeria

1 tl kanelia

1 prk kermaviiliä

1 dl juoksevaa voita


4-5 dl puolukoita
1 prk rahkaa
1 muna
1 dl sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kermaviili ja juokseva voi.

Kaada piirakkavuokaan.

Kaada puolukat päälle, lisää rahka-muna ja sokeriseos.

Paista uunin alatasolla 25 min /200 astetta.

– Scarlet –

Ei kommentteja

Go Your own way

21.8.2018 |

Kuinka moni teistä voi rehellisesti sanoa kulkevansa omaa polkuaan? Ilman, että myötäilee tai on toisten vietävissä tai ohjattavissa?

Minusta tuntuu, että vaikka kuinka olen väittänyt kulkevani omaa tietäni koko ikäni, niin voin nyt vasta muutaman suuren kriisin ja kasvunpaikan jälkeen 40+ ikäisenä naisena rehellisesti todeta, että kuljen omaa tietäni tinkimättömästi eteenpäin. Sillä tuntuu kuitenkin olevan hintansa, sillä mitä varmemmin menet omana itsenäsi ja rehellisyyttä kunnioittaen eteenpäin, niin sitä kovemmin koirat haukkuvat kun karavaanisi kulukee.

Toisaalta muistutan itseäni silloin, että se on vain merkki siitä, että olen tekemässä jotain oikein, rehellisesti ja puhtaasti, sillä vain aidot asiat tuntuvat ärsyttävän toisia ihmisiä eniten.

Suurin toiveeni maailmanrauhan, sairauksien parantamisen ja ilmaston muutoksen torjunnan rinnalla on se, että me näkisimme toiset ihmiset mahdollisuutena, eikä uhkana itsellemme.

Uskallan väittää, että meidän kaikkien olisi niin paljon helpompi tuolloin saavuttaa yhteistä hyvää ja päämäärää.

Love & Peace

Sormus on tuunattu Efva Attlingin korvakorusta ja kynsilakka on kotimaista Lumenea.

 

 

Ei kommentteja

Sielu lepää syksyllä

17.8.2018 |

Mikään ei vedä vertoja syksylle. Sieluni lepää ja rauha laskeutuu ylleni, vaikka kuinka asiat painaisivat päälle. Tuo ihana melankolia, joka tulee sen kylmenevän raa´an tuulenvireen mukana. Aamulla on kosteaa ja utuista, maailma näyttää lakanneen pyörimästä ja näemme muutaman tunnin verran toisenlaisen ympäristön joka sitten  katoaa hetkessä kun aurinko astuu esiin.

Tuntuu aivan kuin rauha laskeutuisi luontoäidin sanelemana ympärillemme ja me valmistaudumme johonkin, jota me emme aivan pysty käsittämään. Kiire unohtuu ja hetken verran voimme vain olla, odottamatta yhtään sesonkia tai juhlakautta, joka aiheuttaa suunnatonta ostovimmaa ja pakkoa tehdä koko ajan jotain. Kukaan ei valmistu eikä taida pahemmin olla mitään valtakunnallisia juhlapäiviäkään mitä liputtaa. Kesän euroopan lennot lopettelevat sesonkiaan ja muutamaan viikkoon  ei pääse oikein edes Aasiaankaan suuntaan, sillä heidän sesonkinsa ei ole vielä oikein alkanut.

Tuolloin riittää enemmän kuin hyvin se, että aamuisin katselee peltojen reunoja ja latoja, ajatellen, että kuinka kaunis meidän Suomi-neitomme onkaan mutta mikä sääli, että sen sisällä matkustaminen ja majoittuminen on järjettömän kallista.

Ihanaa, että tänään on perjantai ja viikonloppu edessä. Saa nukkua.

Mukavaa viikonloppua teille lukijoille.

 

Ei kommentteja

Omenapiirakka

15.8.2018 |

Tässä olisi teille tuunattu omenapiirakan ohje jakoon, joka ei ole liian imelä. Speltti jauhoissa piilee se pieni twist!

4 munaa

2 dl tavallista sokeria ja 1 dl muscovadasokeria

vatkataan kuohkeaksi

lisätään noin 150 grammaa sulatettua voita

3.5-4dl speltti puolikarkea alkuvehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Seos kaadetaan uunipellille jolla on leivinpaperi, päälle ladotaan omenan viipaleita ja seesamin siemeniä ripotellaan päälle.

Paistetaan 225 C noin 15 min, tai kun piirakka on saanut väriä. Kokeile tulitikulla kypsyys.

Ei kommentteja

Meri

12.8.2018 |

Meri. Meri ovat keuhkot joiden kautta hengitän. En voisi asua sisämaassa kovinkaan pitkään. Olen sitä kokeillut mutta se ei oikein tahtonut luonnistua, sillä ilma on siellä erilaista ja pilvet. Meren äärellä ovat pilvet mitä yllätyksellisemmät ja taivas on välistä pinkki, oranssi, keltainen ja turkoosi. Taivaskanavat tarjoilevat parastaan, jos muistaa katsella ylöspäin. Eilen tuuli ja myrskysi suhteellisen lujaa ja välistä tuntui, että peltikatto repiää irti. Olen varma, että tästä syksystä tulee mahtava sen suhteen mitä tulee myrskyihin. Tuskin maltan odottaa.

Laitoin jouluvalot jo päälle ja kynttilöitä on palanut jo kymmenkunta kilon verran. Olen tunnetusti kynttilävalmistajan unelma ja suurkuluttaja.

Nyt taidan lähteä kävelemän merenrantaan niin hitaasti, että sielu ehtii kehoon kiinni. Jotain hyvää ja rauhallista musiikkia spotifiistä ja katse kohti pilviä.

Hyvää sunnuntain jatkoa.

Ei kommentteja

Haave

9.8.2018 |

Ei kommentteja