Artikkeli jonka hakusanana 'positiivisuus'

Onnittelen itseäni selviytymisestä

  Huomenta, tänään olisi tarkoitus lähteä käymään naapurikaupungissa. Saa nähdä pääsenkö ajatusta pidemmälle. Nyt kun tiedän, että työt alkavat kesäkuussa, niin voin oikeasti rentouta ja olla vain. Onnistuu aika hyvin,  Lue lisää

Apila aamupalalla

Huomenta. Huhtikuu kohta jo puolessa ja juhannukseen enää kaksi kuukautta. Lakaisukoneet jyllää täysillä ja kesä tulee vauhdilla. Tosin, voipi olla, että sitä aurinkoa joutuu käydä katsomassa vähän etelämmässä ennenkuin sen  Lue lisää

Se kertoo aina enemmän puhujasta kuin sinusta

Olemme vastuussa siitä mitä me sanomme. Joskus voi tupsahtaa sammakoita suusta ja sanoja ei voi syödä edes näläkäänsä. Silti niistä sanoista on eri painoarvoisesti vastuussa itse, ei kukaan muu. Mitä  Lue lisää

Ollaan ystävällisiä

Sielunystävä on sellainen jota sinä et saa

Olen aikaisemmin kirjoittanut sielunystävyydestä täällä, klik. Luin tässä muutama päivä sitten mielenkiintoisen artikkelin sielun ystävyydestä. Miksi se oli mielenkiintoinen, niin siksi, että tässä ei hehkutettu sitä kuinka sielunystävä on juuri  Lue lisää

Oma käytös

Tästä lauseesta on jo muodostunut yksi rakkaimmista motoistani. Oletko koskaan ajatellut, että jos toinen ihminen ärsyttää sinua ihan kybällä, niin mitä voit tehdä? Voit joko antaa olla ja olla välittämättä.  Lue lisää

Kun kaikki on levällään

Olen päivittänyt blogia todella vähän viime aikoina, ei ole lainkaan minun tapaistani. Tässä on ollut vähän kaikenlaista. Kenelläpä sitä nyt ei olisi? Muutto edellisestä asunnosta tähän nykyiseen. Heräsin nimittäin yksi  Lue lisää

Anna apua

Olla vain

Ole oma itsesi

On todella vaikeaa olla vertaamatta itseään jonkun toisen elämään. Perustuuhan koko meidän länsimainen maailmankatsomuksemmekin sille, että me pyrimme koko ajan parempaan. Me kilpailemme tiedostaen ja tiedostamatta koko ajan kohti parempia  Lue lisää