Sisäinen kauneus, ravintolisät ja vitamiinit

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Glutamiini

Dosetti

Udo´s oil

Nyt ajattelin avata ja kertoa jatkossakin miten edistyn tämän viljattoman ja maidottoman ruokavalioni parissa. Olen ollut kaksi viikkoa tällä valitsemallani tiellä ja voin vain todeta, että pelkkää positiivista kerrottavaa teille.

Nyt, ennenkuin joku ajattelee että dieettiä, hömpötystä ja huuhaata niin sanon pari sanaa siitä miksi minä päätin antaa tälle mahdollisuuden.

Minulla on ollut 27-vuotta lihakset kireät, kalvot tarttuu kauttaaltaan kehoon kiinni, niska- hartiakipuja, päänsärkyä, suurta kankeutta ja jäykkyyttä. Voitte uskoa että minua on skannattu, verta tutkittu, hulluna pidetty ja vaikka mitä. Kaikki mitä syön, muuttuu kiloiksi ja kun lopulta aloin lihomaan parin kilon viikko vauhtia niin moni teistä ymmärtää että ei kovin kivaa. Olen aina sanonut, että tuntuu kuin kaikki tarttuisi kiinni, mutta mitään ei tuu ulos. Aineenvaihdunta toimii, mutta ei toimi kuitenkaan.

Sitten menin ystäväni suosituksesta Kalervo Mäkelän juttusille. Hän kuunteli kuinka kerroin lihaskivuistani, käsien puutumisesta, jatkuvista hermokivuista ja lopulta hän kysyi: onko sinulla ongelmia aineenvaihdunnan kanssa? Kun Kalervo oli kuunnellut minun tarinani hän totesi että kaikki kotimaiset viljat ja maitotuotteet pois. Myös ne jotka sisältävät maitoproteiinia. Kysyin, että paranenko normaaliksi ja lähtevätkö kivut? Vastaus oli yksiselitteisesti että kyllä! Se riittää minulle, mutta se edellyttää ehdottomuutta ruokavalion suhteen. Ei auta ottaa pala leipää kuukauden kuluttua, ja ajatella että ei tämä nyt mitään haittaa.

Haittaa!

Itse vertaan tätä nyt alkoholismiin. Kun korkki laitetaan kiinni, sitä ei voi mennä ja ottaa yhtä huikkaa kuvitellen että ei se nyt haittaa. Sokeriaddiktit tietää mitä se teetättää, että otanpa yhden karkin. Oho, koko pussi meni. No mikä ihme siinä on että tähän viljattomaan ja maidottomaan suhtaudutaan sitten niin huuhaana, kielteisenä ja siitä viriää enemmän mielipiteitä kuin uskonnosta?

Eikö riitä, että kivut katoavat kun jättää viljat pois?

Minä en ole enää pitkään aikaan kuvitellut, että ruoka jota roudaan kaupasta olisi terveellistä! Se on täynnä ruokateollisuuden lisäämiä myrkkyjä. Maito on värjättyä vettä. Monet tuotteet pitävät sisällään vain kymmenesosan sitä mitä luvataan, sillä loppu on jauhettua jätettä. Tässäkin kohden suomalainen tottelee ja kuvittelee syövänsä tosi terveellisesti. Jokainen tehkööt omat valintansa, mutta minä olen päättänyt pitää kehostani huolta ja päästä eroon jatkuvasta tulehdustilasta jota ei toistaiseksi ole osattu parantaa.

Annan itselleni mahdollisuuden parantua.

Sen lisäksi, että syön terveellisesti tulee minun syödä paljon vitamiineja ja ravintolisiä sillä niitä ei vain saa ruuasta vaikka miten hyvin söisi. Kehossa jylläävä tulehdus on saatava rauhoittumaan ja parantumaan. Tässä kohden oli viisas päätös ostaa dosetti, jonne latasin kaikki pillerit ja joita on helppo popsia päivän mittaan. Tosin dosetin avaaminen oli haasteellisin osuus, en todellakaan olisi osannut asentaa lapsilukkoa siihen. Hyvä kun itse sain sen auki. Päivää kohden popsin seuraavia juttua ja syön normaalisti (viljattomasti ja maidottomasti)

1/2 puristettu sitruunan mehu

Ester C vitamiinia otan 2 grammaa

Glutamiinia, aminohappo jauhetta kahdesti päivässä tasottamaan verensokeria (ei maistu miltään, joten veteen tai ruokaan)

Chlorella-jauhetta puhdistamaan kehoa (1/3-1/4 tl päivässä) tukee maksaa ja on tyyliin rekkalastillinen tiivistettyä lehtivihreää.

UDO´s öljyä. Tämä on huippulaatuinen luomukasviöljysekoitus, jossa on ihanteellinen Omega 3, Omega 6 ja Omega 9 suhde. Udo on kaveri joka on keksinyt puristaa kaiken oleellisen yhteen pulloon. Annostus 2 rkl päivässä.

Corallikalkkia

Magnesium tabletteja, sitraattina. Tässä on 80% sitä itseään, kun se markettien oksidi versio pistää vatsan sekasin ja sisältää vain noin 10-20% sitä itteänsä.

D-vitamiinia 100 mg

B12 Boost oral suihke, kerrassaan loistava ja maistuu hyvältä.

Aboa Medicalta löydät todella hyviä tuotteita, niistä tulen kertomaan teille täällä pitkin syksyä. Luontaistuntijat myyvät myös näitä mainitsemiani tuotteita. Otan eri postauksessa esille sen mitä voi syödä, se on oikeasti helppoa kun on asenne kohillaan. Muista, että nämä vitamiinit ja hivenaineet ovat räätälöity minua varten, joten jos innostut asiasta ja haluat itsellesi sopivat neuvot ja pähkäilet ravinnon ja hyvinvoinnin suhteen niin soita Kalervolle. Hänet tavoittaa Kokkolan ja Oulun vastaanotoilta. Jos joku vieläkään ei usko vaan epäilee, niin tämä ei ole lainkaan niin kallista lystiä kuin kuvittelet.

Suosittelen ottamaan selvää, ja lopettamaan kuvittelemisen;)

Ai niin, kahden viikon jälkeen minulta on jo lähtenyt liki puolet kivuista!!! Oikeasti. Joten miksi en jatkaisi? Tottakai jatkan, ja tulen raportoimaan teille edistymisestäni kohti uutta ja kivutonta minää. Olen aivan varma, että uusi minäni tulee hohtamaan pimeässäkin, jahka tämä sisäinen kauneus pääsee oikein loistamaan.

Kärsitkö sinä elämää rajoittavista oireista joille ei oikein ole löytynyt selitystä tai ihmistä joka sinua uskoo?

4 vastausta artikkeliin “Sisäinen kauneus, ravintolisät ja vitamiinit”

  1. Päivi sanoo:

    Olipas mielenkiintoista. Jään kyllä seuraamaan ja surffailee nettiin asian tiimoilta.

    • Scarlet sanoo:

      Päivi: tämä on, mutta yllättävän moni ei lähde kokeilemaan, uskomaan tai antamaan mahdollisuutta.
      Minulla on nyt jo todella paljon parempi olo.
      Raportoin tasaseen miten tämä hyvinvointi juttu etenee.
      Ihanaa päivää

  2. Jael sanoo:

    Mielenkiintoista. Kiva kuulla että kipuja on nyt vähemmän,.Ruoka,se mitä syömme vaikuttaa meihin kyllä paljonkin ja sen vuoksi ostan mahdollisimman vähän teollisesti tuotettuja tuotteita.

Vastaa käyttäjälle Scarlet Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *