Ystävyydestä ja levosta

Avainsanat: , , , , ,

pionin teralehdet

Olen ollut ensimmäistä kertaa eläessäni laiska tekemään yhtään mitään ylimääräistä. Parasta on ollut se, että ensimmäistä kertaa eläessäni teen sen myös täysin ilman syyllisyyden tuskia.

Voin sanoa, että todella outoa.

Olen mennyt illalla nukkumaan yhdeksältä ja noussut seuraavana aamuna kello seitsemän ylös. Syönyt säännöllisesti ja joogannut.

Om.

Eilen huomasin, että neljän aikaan iltapäivästä oli melkein yhtä valoisaa kuin päivälläkin. Koittakaahan katsoa, sillä vielä muutama viikko sitten oli pilikko pimiää. Kohti kevättä mennään.

Sunnuntaina taitaa olla ystävänpäiväkin?

♥ ♥ ♥

Kulunut vuosi on tehokkaasti karsinut jyvät akanista ja olen saanut huomata ketkä ovat oikeita, tosi ystäviäni.

Jokainenhan ymmärtää ja tietää, että he ovat niitä, jotka pysyvät rinnalla ”no matter what”.

Jokaisella meillä on omat sietokykymme käsitellä omia ja ystäviemme vastoinkäymisiä ja juuri kriisit ovat niitä parhaita opinnäytteen paikkoja. Itse uskon, että ne ystävät jäävät jotka ovat itsekin kohdanneet surua, kuolemaa, työttömyyttä, eron tai muita suuria menetyksiä ja kriisejä, sillä he tietävät miltä se tuntuu. Ei ole sattumaa, että ihmiset perustavat erilaisia vertaistukiryhmiä, sillä vain saman kokenut voi parhaiten auttaa ja varsinkin ymmärtää mitä toinen käy läpi tai miltä toisesta tuntuu. Niin se vain tuppaa menemään ja ne muut ottavat sitten slow, slow, quick, quick steppejä takavasemmalle kuten quickstepissä on tapana.

Ei siinäkään mitään, jokainen tekee kuten parhaaksi ja omiin olosuhteisiinsa nähden kykenee.

On niin helppoa, kun oma elämä etenee hyvällä myötätuulella, olla välittämättä niistä jotka joutuvat tarpomaan suossa kainaloitaan myöten. Tosiasia on myös se, että koskaan et tiedä mitä elämä on varannut juuri sinua varten ja kaikki voi muuttua yhdessä sekunnissa. Siksi minulla on tapana naarata rannalle aina nekin jotka eivät itse aina jaksa uida. Olen myös tavannut muutaman uuden ihmisen ja löytänyt aivan uuden ulottuvuuden universumista. Ehkä hienointa on ollut huomata, että täydellä avoimuudella ja rehellisyydellä olen muutamassa viikossa oppinut useasta eri ihmisestä niin paljon, että en edes tiennyt sen olevan mahdollista.

Lika barn leker lika.

Ha en fin dag.

ps. kom ihåg att le.

♥ ♥ ♥

 

6 vastausta artikkeliin “Ystävyydestä ja levosta”

  1. Anitta sanoo:

    ❤❤❤❤❤❤❤❤

  2. Tessa sanoo:

    Ihana rakas. Xxx

  3. Satu sanoo:

    Viisaita ajatuksia, jälleen kerran
    Tunnistin tutuksi jälleen monta asiaa tekstistäsi.

    Hiljentymisellä ja omien kokemusten käsittelemisestä nousee kummasti uusia asioita, uusia oivalluksia esille. Uuden oppiminen ei lopu koskaan… Hyvä niin! Onni on löytyy uusia ihmisiä elämäämme jakamaan arkea sekä toisinaan olkapäätä mihin nojata, yhtä tärkeitä kaikkia.

    Hyvää Ystävänpäivää❤️

    • Scarlet sanoo:

      Satu: Kiitos kommentistasi.
      Hienoa, että tunnistaa sillä sitten voi pohtia ja ymmärtää ettei ole yksin asioiden kanssa.

      Oikein ihanaa Ystävänpäivää sinullekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *