Pentikin inspiroimana

Avainsanat: , , , , , , , ,

pentik keramiikka kukat

pentik lasimaljakot

pentik sininen kynttila

Pentik siniset tyynyt

pentik kulhot valkoiset

pentik astiat

pentik puualustat

pentikin puukauhat

pentikin keramiikka

Piipahdin Pentikillä, samalla kun olin Eurooppalaisella ruokatorilla ja täällä tulen aina niin hyvälle tuulelle. Kaikki on laitettu tip top, ja värisävyjen mukaan. Eri sisustusteemat kulkevat kivasti huoneesta toiseen, ja edelleen värisävyjen mukaan. Esteetikkona arvostan tällaisia pieniä juttuja, sillä ne tekevät sen hallitun ja hillityn kokonaisuuden.

Toinen asia mistä annan suuresti plussaa, on se että Pentikillä vaihtuu vuodenaikojen mukaan värit ja mallistot. Ne eivät synny hetkessä, vaan ne vaativat suunnatonta suunnittelua ja uudistumista suunnittelijalta koko ajan. Taide kulkee vahvasti mukana mallistoissa vuodesta toiseen ja kukat ovat sen keskiössä. Itse pidän eniten Pentikin puutarjottimista, kauhoista ja alusista. Ajattomia, ja sopivat ihan kaikkeen. Lyhtyvalikoima on myös valtava, illat pimenevät joten lyhtyjä ei voi koskaan olla liikaa nostattamassa tunnelmaa.

Onko sinulla jokin tuote mistä tykkäät Pentikillä erityisesti?

Nettikaupassa on meneillään ale, ja voit tehdä upeita löytöjä aina astioista huonekaluihin.

Ihanaa päivänjatkoa

– Scarlet –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *