Avainsanat: armo, elämä, hidas elämä, ihmisyys, kakku, magisso, ystävät

Eilen tuli sitten syötyä kakkua ja ihan ite vedin (melkeen) koko pienen pakastekakun, poika auttoi aika hyvin. Lempparimme on lemoncurd/lemon.

Ikään tuli uusi lisänumero jolla ei rahapalkintoa saanut ja koko ajan mennään lähemmäksi viittäkymmentä, joten hokema ikä on vain numero saa minut lähinnä nauramaan. Ystävä totesi aikoinaan, että jumalan armosta jokainen päivä kun neljäkymmentä täytät ja totta se on. Ihan turha kuvitella, etteikö pienet krempat ja jomotukset ala ilmeentyä kun ylittää tuon maagisen lukeman. Itselläni tuosta on nyt muutama vuosi ja voin sanoa, että ainakin aineenvaihdunta on hidastunut huomattavasti ja tyynynpainaumat kasvoissa eivät hevin lähde pois ennen iltapäivää. Siitä syystä olenkin innostunut noista luonnonmukaisista voiteista ja seerumeista joista postaankin taas kohta lisää.

Yksi asia kuitenkin pitää paikkaansa, nimittäin se kun sanotaan että siinä 38-42 vuoden iässä ihminen alkaa miettimään mitä hän oikeasti elämältään haluaa. Mitkä asiat harmittaa, mitkä ystävyyssuhteet on parempi jättää pois ja mitä uusia asioita kannattaa solmia uuteen elämänjaksoon. Toki tämä vaatii, että kyseenalaistaa ja kysyy itseltään rehellisesti mitä haluaa ja sitten se tärkein, eli alkaa toteuttamaan niitä asioita eikä keksi vain tekosyitä. Sillä vain omaa käytöstään voi muuttaa ja itseään pitää kohdella armollisesti.

Ei riitä, että olen kiltti ja autan toisia, vaan minun tulisi muistaa olla kiltti, suvaitsevainen ja armollinen myös itseäni kohtaan, virheitäni ja vajaavaisuuksiani myöten.

Tätä taitoa olen joutunut harjoittelemaan todella paljon ja sanomaan itselleni tuon tuosta, että olen juuri hyvä tällaisena kuin olen. Kaikkine kiloineni, ulkonäköni ja luenteenpiirteitäni myöten.

Kuten ihana ystävä kirjoitti minulle eilen, että älä unohda että olet huippu tyyppi!

Toivonkin, että jokainen siellä ruudun toisella puolen sanoo itselleen, että olet huippu tyyppi!

Päivä se on tämäkin ja hyvä päivä onkin!

Puss.