Tavoitteena sisäinen hyvinvointi

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Yogi tea

vitamiinit viridian olivir hyaluron

women´s tea yogi

persila sitruuna vesi

Aboa Medica, mikä se on?

Aboa Medica seuraa vanhaa kasvilääkintä- ja apteekkiperinnettä, joka viimeistään 1960-luvulle tultaessa oli kadonnut meidän apteekeista kokonaan. Tämä kasvilääkinnän perinne, josta Turun apteekkimuseo on historiallinen muistutus, on edelleen olemassa. Nykyisin se on tullut osaksi luontaistuotekauppaa.  Sain testattavaksi muutamia vitamiineja ja lisäravinteita, ja nyt voin kertoa mielipiteeni näistä tuotteista.

 BIO-D vitamiinia ei voi koskaa saada tarpeeksi. Olivir oliivinlehtitabletit on tarkoitettu vastustuskyvylle sekä verenpaineen ja -sokerien tasaamiseen. Omalla kohdallani nämä ovat auttaneet hyvin, varsinkin tuo verensokerin tasaamisen suhteen. Minun täytyy muutenkin syödä viidesti päivässä, ja noin kolmen tunnin välein sillä muuten tulee niin huono olo ja kiukku, että ei mitään jakoa.

Hyaluron tabletit vähentävät nivelten- ja näon rappeutumista. Vielä en osaa sanoa näiden tehoa, minulla kun on ikänäkö romahtanut viime vuoden kuluessa totaalisesti, ja tähän sumeuteen ei auta muut kuin silmälasit. Tosin, jos tämä ennaltaehkäisee vähääkään niin jatkan näiden ottamista.

Viridianin monivitamiinikapselit ovat nimensä mukaisesti tukemassa vähän kaikkea mitä kehosi tarvitsee. High Five on saanut nimensä erityisen korkeasta B5-vitamiinipitoisuudestaan. High Five onkin hyvin tärkeä lisä arjen hektistä menoa tasapainottamaan, sillä B5-vitamiinin tiedetään helpottavan erityisesti stressiä ja kroonista väsymystä. Ystäväni totesi, että odota vain kun täytät 45 vuotta, sitten et tervettä päivää näekkään. Noh, minulla on kolme vuotta aikaa siihen, ja mieluusti kyllästän itseni High fivella jotta käteni jaksaa nousta, jos ei muuta niin tervehdykseen.

Moni varmasti pohtii, että auttavatko nämä vai ei? Asian voi ajatella kahdella tapaa. Jos otat päänsärkylääkkeen ja se auttaa, niin miksi ei ikivanha luontaishoitotuote voisi myös auttaa? Ei näitä ole päivässä keksitty ja kehitetty, ja mikä oleellisinta niin aika monta myrkkyä ja lisäainetta puuttuu näistä suhteessa lääkkeisiin. Tuo Yogi tee on niin hyvää, aivan sama minka maun kaupasta kantaa kotiin, mutta ihaninta niissä on tuo pieni hyvänmielen lause. Tuskin maltan odottaa, että saan repiä pussin auki ja lukea mitä minulle on siellä ajatuksella tehty.

Sitten viikon vinkki: Kokeile laittaa persiljaa lasiin, kiehauta vesi ja kaada sekaan, anna hautua 30 minuuttia ja juo. On todella tehokas kehon puhdistaja kaikista myrkyistä. Mistä huomasin tuon, on se että minulla oli jäänyt päiväksi likoamaan ja ajattelin, että eihän se mitään haittaa. Voin kertoa, että sellaisen päänsäryn, finnit pukkas alta tunnin että säikähdin.

Toinen aamuinen rutiinini on puristaa puolikas sitruuna desiin lämnintä vettä, ja juoda se sellaisenaan. On alkanut pikku hiljaa auttamaan aineenvaihduntaan suotuisalla tavalla. Niinhän sanotaankin, että:

Kun elämä tarjoaa sinulle sitruunoita, niin tee niistä mehua.

Näitä vitamiineja ja ravintolisiä löydät lähimmästä luontaistuotekaupastasi tai markettien luontaistuote hyllyistä.

Kauneus ja hyvinvointi lähtee sisältäpäin

♥ ♥ ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *