Minä tempaan ihmiset mukaani

Avainsanat: , , , ,

Gold digger

Mietin tuossa tänään, että minulla taitaa olla ilmiömäinen tapa osata temmata ihmiset mukaan, tai sitten en vain ymmärrä jos minulle sanotaan ei. Nyt olen pantannut jotain asiaa jo huhtikuusta asti, ja se on minun maailmassani ihan ikuisuus. Enää pari hassua viikkoa, ja tulen rytinällä ulos kaapista asiani kanssa, ja se näkyy sitten joka mediassa  ja asian tiimoille perustetaan omat facebook sivutkin jotta kaikki pääsevät osallisiksi.

Olen niin Kiitollinen kaikista niistä ihmisistä jotka ovat lähteneet tähän mukaan, ihan vain siitä syystä että he haluavat tehdä hyvää ♥ Kokkolassa ja kokkolalaisissa on aina ollut tekemisen meininki, kaveria ei jätetä. Mitä vanhemmaksi elän, sen enemmän tuo asia korostuu. Ois niin mahtavaa päästä 30-vuoden kuluttua johonkin ikäihmisten pienkerrostaloon asumaan, jossa olisi talkkari ja terkkari. Siihen on vielä aikaa, pitää alkaa kehittelemään palveluita nyt jo.

Nyt on olo hyvä, mieli tasainen ja siihen on auttanut säännölinen liikunta ja puolikas puristettu sitruuna joka aamu. Viikon aikana harrastan reilu tunnin shindoa joka hoitaa pääni kuntoon. Kilometrin uinti jolloin pään sisällä lasketaan vain neljäänkymmeneen, sillä niin monta radallista tuo kilometri on. Lopuksi astanga jooga jotta notkeus palautuisi. Olen myös kuulostellut mitä minun tekee mieli syödä, ja se on ollut aika jännittävää. Tuo sitruuna on saanut aikaan sen, että minulla tulee samanlaisia himotuksia ja mielitekoja kuin raskaana ollessani. Purkki pepperooneja aamupalaksi. Äsken oli pakko ostaa litra AB piimää ja juoda se. Mutta vanha totuus on, että keho pyytää sitä mitä se tarvitsee, jos vain osaamme kuunnella sitä.

Nyt voitte vielä jännätä pari viikkoa, ja kerron mitä valtakunnan uutiskynnyksen ylittävää olen tässä vapaa-ajallani puuhastellut.

– Scarlet –

7 vastausta artikkeliin “Minä tempaan ihmiset mukaani”

  1. Tiia K sanoo:

    Huu jännittäviä aikoja, en malta odottaa mitähän ilmoille pian posahtaa. <3

  2. MarikaH sanoo:

    Sä pidät nyt hulluja jännityksessä 😀

    • Scarlet sanoo:

      MarikaH: Tää on niin hyvä juttu, tästä ei voi kun tykätä <3
      Onneksi vain hullut jännittää, normit pysyy siis jotakuinkin aisoissaan 😀
      Ihanaa keskiviikkoa.

  3. Jael sanoo:

    Jännää;D

  4. Jenni sanoo:

    No olet kyllä valovoimainen! Jännittävää kuulla mistä on kyse, täällä kauempanakin.

    Hyvää syksyä!

    • Scarlet sanoo:

      Jenni: Kiitos! Tää on niin ihana juttu että melekeen halakeen <3
      Ihanaa syksyä sinnekin <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *