Avainsanat: avioero, elämä, ero, positiivisuus, tulevaisuus, voima, ystävyys
Mistä tunnet sä ystävän, mistä tiedät onko oikea hän?
Viime aikoina olen lukenut blogeista ja kuullut oikeasta elämästä tarinoita siitä, kuin pitkä ystävyyssuhde on loppunut, tai se on pitänyt lopettaa. Itsekin olen tehnyt niin muutaman kerran, ja minutkin on dumpattu joskus. Puolin jos toisin on se äärettömän kipeä kasvun paikka, joka ei mene viikossa ohitse. Sitä soimaa itseään, sitä miettii ja sitä pähkäilee olisiko sitä voinut tehdä toisin, tai olisiko tilannetta voinut pelastaa. Sillä uskon, että jokainen pitkä ihmissuhde on enemmän ja vähemmän arvokas.
Mikä siinä onkaan, että lapsuuden ja nuoruuden ystävän kanssa ei saisi erota ilman unettomia öitä ja suunnatonta syyllisyyden tunnetta? Minä olen eronnut hyvästä ystävästä. Olen myös eronnut puolisostani, ja opuksi erosin omasta vanhasta minästäni.
Voin kertoa, että jokaisella kerralla on tehnyt he-le-ve-tin kipeää, mutta olen kasvanut ihmisenä aivan valtavasti. En usko, että olisin kasvanut ihan itsekseni ei, sillä kasvaminen tarkoittaa sitä että joka ikinen sekunti ja hetki mietit, analysoit ja pohdit mitä sinä teit, mitä toinen teki, mitä olisit voinut tehdä jne. Kun olet realistisesti kohdannut omat vahvuutesi, ja hyväksynyt omat heikkoutesi ja antanut armon käydä omalla kohdallasi, niin sinä alat selviämään. Ikävintä mitä voit toiselle ihmiselle tehdä, on se että annat hänen ymmärtää että hän on syyllinen ystävyytenne eroon tai eripuraan. Syyllistät häntä suoraan tai hienovaraisesti, koska se on se helpompi tapa itselle selvitä tilanteesta kuivalle maalle. Toisen syyllistäminen on merkki siitä, että ihminen ei itse kykene elämään oman syyllisyytensä kanssa, vaan se käy hänelle liian raskaaksi (tästä on tehty tieteellinen tutkimuskin). Moni kuvittelee, että kun se on pois itsestä ja tuon toisen aiheuttamaa, niin itselle tulee hyvä ja kiva olo, ja synninpäästö on tehty ja tapaus ohitettu.
Väärin.
Olen sitä mieltä, että jos et itse kanna vastuuta asiasta ja perustele omaa toimintaasi, niin sinulla on vielä pitkä ja kivinen polku edessäsi, sillä uskon että me kaikki joudumme ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan itsemme. Parempi tehdä se kunnolla, aina tapauskohtaisesti reaaliajassa niin sisälle ei synny möykkyjä jotka kasvavat ja syövät sisältäpäin.
Näissä ihmisten välisissä asioissa on aina kaksi osapuolta, ja kumpikin on vastuussa vain omasta käytöksestään, sekä siitä syökö sanansa nälkäänsä vai tarjoaako niitä toiselle tarjottimella.
Toinen vaihtoehto on, että jäät repimään sitä sidostesukkaa toisen terrierin kanssa (kuka muistaa tuon vanhan tv-mainoksen)? Tai sitten valitset päästää irti, ja etsit itsellesi sen oman sukan ♥
– Scarlet –
Kumpikin on vastuussa omasta käytöksestään, näin se on. Syyttäminen ja se ettei koskaan ota itse vastuuta, saa näkemään punaista ja lopulta tulee hetki, että on aika luopua.
Loistava kirjoitus <3
Tiia K: Kiitos <3 Näin minäkin sen haluan ajatella.
Ihana rakas. Xxx
Ihana kirjoitus… ja niin totta! Noita mainitsemiasi möykkyjä sulatellaan täälläkin, ja sitten etsitään se oma sukka 🙂
Frida: Kiitos <3 Tästä ei ole muuta kuin eteenpäin <3