Elämää jännän äärellä

Avainsanat: , , , , , , ,

toukasta perhoseksi

Onko sinulla meinannut joskus uskoa loppua kesken, ihan kaiken suhteen?

Mitä teet silloin?

Uhriudutko vai selviydytkö?

Vähän hassua, että kysytään selviydytkö, sillä onko vaihtoehtoja? Tottakai ihminen lähtökohdallsesti haluaa selviytyä, mutta silti kaikki eivät pääsee maaliin vaan sairastuvat, uhriutuvat, jäävät negatiivisten tunteiden vangiksi ja pahinta mitä itse voin ajatella tapahtuvaksi on katkeroituminen. Sillä katkeruus myrkyttää ihan kaiken, se on yhtä tehokas kuin puhdas suolahappo.

Voisin toki valittaa teille kaikesta mitä olen kohdannut viimeisten vuosien aikana, mutta mitä se auttaisi?

Ennemminkin palaan aina siihen vuoteen ja hetkeen kun istun jossain kohtaa Siperiassa, junassa kohti Vladivostokkia ja seuranani on kaksi dosenttia. Toinen tutki paskaa ja toinen sikojen aineenvaihduntaa, tai jotain. Siinä vieressä pari kaveria ”marimekon” raitapaidoissa heilutteli glockiaan, arviolta noin 5% humalassa ja olivat kotimatkalla Tzezenian sodasta, jossa arvatenkin he olivat joutuneet tekemään jotain sellaista mitä kukaan ei ikinä haluaisi joutua tekemään. He rauhoittuivat ja me kolme jatkoimme raa´an vodkan lipittämistä ja kiitimme universumia siitä, että uhkaava tilanne saatiin miliisin puolesta haltuun.

Miksi vodkaa, siksi että tuossa kohten karttaa kaikki shampanja oli jo juotu ja mineraalivettä ei ollu saatavilla.

Maassa maan tavalla.

Me elämme jännän äärellä joka päivä, oli se arki sitten suomessa tai venäjällä. Koskaan ei voi tietää, oikeastaan yhtään mistään.

Ole siinä sitten ja hengitä hyvää sisään ja pahaa ulos ja luota että asiat järjestyvät.

Sillä kait ne menee just niinkuin niiden kuuluukin mennä.

Vai?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *