Kun näkee ihmisen, näkee myös potentiaalin ja voi auttaa

Avainsanat: , , , , ,

matkustus cambodza

Facessa on pyörinyt nyt muutaman viikon verran tarina kodittomasta Seinäjokilaisesta Kaukosta. Petri oli menossa ostoksille, jotka jäivät kesken kun hän näki vanhemman miehen dyykkaamassa roskiksia ja hän teki päätöksen mennä juttelemaan Kaukon kanssa ja hyvä että hän meni. Se oli lukemani perusteella pieni pysähtyminen, kohtaaminen, toisen ihmisen näkeminen ilman yhteiskuntaluokan tuomaa ulkoista habitusta. Voit lukea koko artikkelin täältä, klik.

Itse on tosin usko, kuten otsikko kertoi, että Petri olisi uhrannut reilu viikon toisen auttamiseen, vaan haluan ajatella näin, että Petri halusi antaa omasta ajastaan ja auttaa.

Uskon vahvasti siihen, että ihan kenelle tahansa meistä voi tapahtua kauheita sekä elämän alta vieviä asioita. Me emme tietenkään kulje ympäriinsä niitä ajatellen ja siksipä me kuvittelemme, etteivät ne tapahdu meille vaan joillenkin joiden nimi on ” ne toiset ”.

Kukaan meistä ei voi tietää milloin elämä loppuu tai lähteekö mies kävelemään ja jäät siihen talovelkojesi ja lasten kanssa tumput suorina seisomaan. Läheisesi tai sinä voit huomena saada jonkin ikävän diagnoosin joka voi johtaa hyvinkin nopeasti mullan alle. Ei kukaan mieti isoa talolainaansa ottaessaan, että meidän avioliitto voi olla ohi kolmen vuoden kuluttua, vaikka se nyt on rakkautta täynnä. Sitten kun maailma romahtaa ja seinät kaatuu päälle ei yhteiskunta olekaan ihan joka käänteessä sinua tukemassa sillä siellä on mutkikas lainsäädäntö ja pykäläviidakko joka johtaa aina pisteestä A eteenpäin pisteeseen B, jonka kautta sinut palautetaan pisteeseen A.

Ehkä tärkeintä olisi terästää muistiin, että aina se ei ole ihmisen omaa syytä, että sitä joutuu kodittomaksi. Sinäkin voit joutua, niin utooppiselta kuin se kuulostaakin.

Kauniina ajatuksena, että mitä jos löytäisimme reilu 7000 ihmistä joka tästä päivästä lähtien ottaa hoitaakseen yhdelle kodittomalle kodin, puhtaat vaatteet, hiustenleikkuun ja sosiaalityöntekijän joka jatkaa avun ja tuen ohjauksessa? Toki ymmärrätte varmaan senkin, että kaikki kodittomat eivät välttämättä halua kotia, mutta varmasti löytyy niitä jotka ovat kuten Kauko valmiita vapaasta tahdosta muutokseen jos vain löytyisi joku joka ohjaa sille oikealle raiteelle.

Näe ihminen ja auta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *