Ihmisten välisistä suhteista

Avainsanat: , , , , , , ,

leivonta

tuore patonki

Leipominen ja taikinan vaivaaminen on todella rentouttavaa. Tosin aina sitä tehdessä uppoudun pohtimaan syntyjä ja syviä, ja usein ne syvät ajatukset koskevat ihmisiä joita olen tavannut, tai joiden kanssa olen tekemisissä. Ihmissuhteet ovat jatkuvan työn alla, sillä ne eivät pysy toimivina jos niiden eteen ei tee töitä. Joidenkin eteen joutuu tekemään valtavasti töitä, ja toiset suhteet pysyvät yllä lähestulkoon itsestään. Sitten on niitä jotka eivät vaivaamallakaan suostu etenemään, ja silloin tuleekin tarpeen pohtia että päästääkö niistä irti? Viimeistään silloin, kun suhde on yksipuolinen kannattaa lopettaa, koska jos vain toinen osallistuu niin siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Jos toinen yrittää ja antaa, mutta toinen vain ottaa ja selittää on tilanne auttamattomasti ohitse.

Ystävyys ja ihmissuhteet rakentaa perustansa molemminpuolisesta kunnioituksesta, halusta olla toisen kanssa.

Ihmisten välisissä suhteissa keskustelulla on vahva rooli, sillä harvoin puhumattomuudella vuosia kestää. Joku viisas psykologi on kerran sanonut, että suhteessa jossa ei koskaan puhuta tai riidellä, on ainakin yksi osapuoli joka ei koskaan saa kertoa omista tarpeistaan.

– Scarlet –

2 vastausta artikkeliin “Ihmisten välisistä suhteista”

  1. Tessa sanoo:

    Ihanasti sanottu. Xxx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *