Artikkeli jonka hakusanana 'yrtit'

Raparperimehu basilikalla twistaten

Viime vuoden hitti ja koska niin moni piti tästä ohjeesta ja varsinkin siitä pienestä extrasta mitä basilika ja vanilja tekivät tälle mehulle niin laitetaas hyvä jakoon uudestaan. Taivaallinen raparperimehu 2  Lue lisää

Hapokas linssikeitto

Neljä annosta 1-2 sipulia ja 3 viipaletta inkivääriä 3-4 valkosipulikynttä noin 2-3 dl punaisia linssejä 2-3 porkkanaa 1 rkl hunajaa 2 tölkkiä murskattuja tomaatteja ja loraus vettä 1 rkl tomaattipyrettä  Lue lisää

Parvekeviljelyä

Hiipivästä jääkaudesta huolimatta olen saanut pidettyä hengissä viherkasvit, yrtit ja oliivipuun. Olkoonkin, että minulla on lasitettu ja erittäin aurinkoinen parveke on tehtävä ollut haastava kun ulkona on aika ajoin +4-8  Lue lisää

Uusi hiilipaistinpannu ja yrttien juurruttamista

Näin muutama viikko sitten jonkun bloggarin tekemän video tutoraalin siitä miten kaupan yrttipuskat saa kasvamaan. Nehän eivät sellaisinaan lähde kasvamaan vaikka ovatkin pienessä multaruukussa. Basilikan ja mintun voi ”jatkaa”. Ostaa  Lue lisää

Itse tehdyt yrttikuutiot

Olen tässä viikkojen saatossa pakastanut tuoreita yrttejä pakkaseen. Varsinkin tuoretta korianteria jotta sitä sitten on saatavana kuin Thai-ruokaa kokataan. Jääpalakuutiot täytän yrteillä, ja vettä päälle. Kokeilinhan minä pakastaa oliiviöljyäkin täällä  Lue lisää

Pihvitomaatit kasvistäytteellä

Helppoa ja nopeaa kasvisruokaa. Pihvitomaatti, ja sisuksiin kaikkea mahdollista mistä vain pidät. Itse laitoin oliivia, herkkusieniä, sipulia, auraa, punaisia linssejä silputtuina ja murustettuna. Sitten vain uuniin vartiksi ja noin 250C.  Lue lisää

Wasabirucolatahna

Tänään Prismassa käydessäni törmäsin Järvikylän konsulenttiin, ja niin hyvää oli hänen tekemänsä Wasabirucolatahna, että se on pakko pistää teille tänne jakoon. Ensinnäkin olin hämmentynyt, että sellaistakin on olemassa kuin wasabirucola.  Lue lisää

Yrtit talteen talven varalle

Rakastan timjamia tällä hetkellä tosi paljon, söisin sitä kuin lehemä heinää jos ei kukaan estelisi. Näin pinterestissä tämän loistavan idean, miten yrtit voi pakastaa öljykuutioiksi, joten ei muuta kuin tuumasta  Lue lisää

Keittiöpsykologiaa

Mitäs sinne teille kuuluu, toivottavasti hyvää? Terveisiä täältä keittöstä, ja aamupala puuhien keskeltä. Tästä viikosta on tuleva työntäyteinen, ylipitkiä päiviä tiedossa ja paljon ajamista(satoja kilometrejä työn merkeissä). Onneksi aurinko paistaa  Lue lisää

Raparperimehu

Taivaallinen raparperimehu 2l vettä 1kg raparperia 3dl sokeria 3cm tuoretta inkivääriä vaniljatanko 1/2 sitruunan mehu 1 limen mehu 2rkl basilikaa 2 tl vaniljasokeria Pilko kuorimattomat raparperit kattilaan ja lisää vesi,  Lue lisää