Artikkeli jonka hakusanana 'perhe'

If you´re going to San Francisco

Minulla oli tänään valokuvauskeikka ystäväperheen luona ja voi että minä nautin valokuvaamisesta. Sain kuvata nuorta vastavalmistunutta, perhettä, pariskuntia, sukulaisia ja lapsia. Koko ihana elämän kirjo sekä paljon eläimiä bonuksena. Tämä  Lue lisää

Aamupala ja itsestä tykkäämisen taito

Eilen paistoi aurinko monta tuntia. Voi että sitä valoa on odotettu. Ei haitannu -29 asteen pakkanen kun kevätaurinko paistoi. Pölypunkit kokivat massakuoleman. Sori siitä. Jahka vähän lauhtuu niin edelleen hinku  Lue lisää

Kohta kahdeksan vuotta täyttävän lapsen ajatuksia

Äitinä sitä potee varmaan ajoittaisesti enemmän tai vähemmän riittämättömyyden tunnetta, tai tunnetta että onko tarpeeksi hyvä äiti vaikka parhaansa tekee? Kasvattaminen ei ole helppoa, sillä kasvattamisesta ei voi ottaa taukoja  Lue lisää

Niin kauan kun lapset raportoi, asiat on ihan hyvin

Olen aina toitottanut lapselleni, että kaikesta pitää pystyä puhumaan. Äiti EI suutu, no matter what! Pokkani on pitänyt tähän päivään saakka, ja toivon että se pysyy jatkossakin aina kun lapsen  Lue lisää

Kiitos

Oletko useammin facessa kuin lausut päivän aikana sanan kiitos? Kiitos on sana jota meidän kaikkien tulisi mielestäni käyttää useammin. Oletko muuten pistänyt merkille kuinka usein, tai missä tilanteissa sinä käytät  Lue lisää