Artikkeli jonka hakusanana 'tulevaisuus'

Perjantai taittuu viikonlopuksi

Laitan uudestaan nämä maailman kauneimmat Austenin ruusut teille ihailtavaksi. Nyt on vain kaikkea ja liikaa, joten ruusujen tuijottelu on sopivaa puuhaa jotta taas jaksaa kulkea eteenpäin. Flunssat ovat nykyään niin  Lue lisää

Enpä olisi uskonut osaavani lentää

Enpä olisi viime tiistaina uskonut herätessäni, että kolme tuntia myöhemmin oli irtisanonut asuntoni ja tehnyt uuden vuokrasopimuksen. Saadaan niin magee kämppä muksun kanssa, että sisustusjuttuja aivan varmasti luvassa. Uudessa asunnossa  Lue lisää

Katkeroitua vai yrittää

“Kärsimysteni kasvaessa huomasin, että pystyisin reagoimaan tilanteeseen vain kahdella mahdollisella tavalla: joko katkeroitumalla tai yrittämällä muuttaa kärsimys luomisvoimaksi. Päätin seurata jäljempää polkua.” -Martin Luther King-

Etuoikeus

” On etuoikeus saada elää vaikea elämä” – Indira Gandhi –

Kaikki aika maailmassa

Viikko pelkkää olemista ja lepoa. Itsensä kuulostelua ja tutkiskelua. Ystävien tapaamista. Hyvää ruokaa ja paljon unta. Nautitaan.

Valo paistaa sisällesi haavojesi kautta

Moni yrittää kriisin keskellä korjata tilannetta ja toivoo, että asiat paranevat korjaamalla. Itse en toimi näin, sillä en usko, että ne korjaantuvat. Tilanteesta on pyrittävä katsomaan eteenpäin, pois, kohti jotain  Lue lisää

Minua ei edelleenkään huvita mikään

Ensi viikolla on maaliskuu ja kohta lähtee lumet sulamaan. Huikeat viisi kilometriä hiihdetty tälle talvelle. Ihan niinkuin ensi viikolla hiihtäisin entistä enemmän. Enpä taida, vaan taidan nukkua ja herätä vasta  Lue lisää

Menneisyys

Oikein hyvää alkavaa viikkoa. Ensi viikolla olemmekin jo maaliskuussa ja kuukauden kuluttua lumi on jo lähestulkoon sulanut. Kevät. Eteenpäin mennään, niin elämässä kuin vuodenajoissakin. Hyvä niin. Pari hassua esseetä ja  Lue lisää

Minä selvisin kuolonsyöjistä

Pikku hiljaa minä olen oppinut lentämään, sillä omat siipeni ovat alkaneet ottaa tuulta alleen ja voi että se on hieno tunne. Kuinka moni teistä tuntee olevansa hukassa tai paremminkin sanottuna  Lue lisää

Anteeksi

En vielä silloin tiennyt kuinka vahva olin, kun minun piti antaa anteeksi ihmiselle joka ei ollut pahoillaan ja vastaanottaa anteeksipyyntö jota en koskaan saanut.