Artikkeli jonka hakusanana 'onni'

Miksi haavoittuvuus on hyvä asia

  Minun mielestäni se, että ihminen näyttää oman haavoittuvuutensa toisille ihmisille on aidointa mitä ihminen voi itselleen ja toisille tehdä. Siinä pienessä hetkessä kaikki on samanarvoista mutta eräällä lailla hirveän  Lue lisää

Ollaan ystävällisiä

Ole oma itsesi

On todella vaikeaa olla vertaamatta itseään jonkun toisen elämään. Perustuuhan koko meidän länsimainen maailmankatsomuksemmekin sille, että me pyrimme koko ajan parempaan. Me kilpailemme tiedostaen ja tiedostamatta koko ajan kohti parempia  Lue lisää

Ystävä on kiinnostunut sinusta

Kun on ollut kauan pois, kestää jonkin aikaa löytää tiensä takaisin. Päätin, että haluan palata vanhaan ihanaan itseeni joka on puolihullusekopää joka nauraa omille kommelluksilleen ja joka ei ota elämää  Lue lisää

Kevennä toisen sydäntä

Joulukukka yksinäiselle

Kokkolassa on paljon yksinäisiä ihmisiä ja erityisesti joulun aikaan yksinäisyyden tunne korostuu. Haluaisitko ilahduttaa yksinäistä joulukukalla? Punaisen Ristin Kokkolan Ystävätoiminta järjestää yhteistyössä Mammat-facebookryhmän äitien, Mirkan ja Mari Havian kukkakaupan kanssa  Lue lisää

Viikonloppuna mahdollisuus tutustua shindoon

Tulevana lauantaina 24.10 on Kokkolassa Shindo esittelypäivä klo 10 -12. Johanna pitää kaksi demo-tuntia, ja voit ilmottautua joko klo:10 tai klo:11 alkavaan 45min shindo demoon. Hinta 5€. Ilmoittatuminen etukäteen. Uusi  Lue lisää

Todellinen onni

Iso kiitos kaikille Lucia-mummo tykkääjille, vielä joudutte odottamaan hetken verran ennenkuin pääsette äänestämään. Sitä kannattaa odottaa, ja siellä odottaa sitten huikeita arvontapalkintoja äänensä antaneiden kesken;) Tässä olisi jakoon ystäväni minulle  Lue lisää

The Moment

 

Mistä vain unelmoit

 Älä tuhoa sinulla jo olevaa, haluamalla jotain mitä ei ole olemassa, sillä muista, se elämä mikä sinulla on nyt oli joskus jotain mistä vain Unelmoit.