Pitsapohja

Avainsanat: , , , , ,

pitsapohja

pitsaperjantai

Tänään herättiin väsyneinä ja flunssaisina. Vietetään siitä syystä pyjamassa koko päivä ja otetaan droppia.

Pitsaa lämmitetään mikrossa aina kun pikku nälkä pääsee yllättämään.

Itse teen pitsapohjan aina ilman hiivaa.

noin 2 dl vettä

loraus öljyä

suolaa

mustapippuria rouheena

2 tl leivinjauhetta

pitsajauhoja ehkä 3-4 dl. Laitan niin paljon että saan vaivattua taikinan.

Täältä löydät jauhottoman pitsapohjan reseptin, aivan loistava!

Puoli tuubia tomaattipyrettä, loraus öljyä ja vettä sekä ripaus suolaa.

Päällisiksi mitä ikinä keksinkään tai kaapista löytyy.

Bon Appetit!

4 vastausta artikkeliin “Pitsapohja”

  1. Marko sanoo:

    Itsehän en osaa pizzapohjaa tehdä. En ainakaan ole kokeillut. Luin jostain että pitäisi tehdä ilman öljyä? Olen kyllä aikonut opetella tekemään, yhdellä työkaverillani jota en vuorojen kierron takia koskaan näe on ohje 1h pohjalle, 12h pohjalle ja 24h pohjalle. Ne pitäisi kokeilla. Me tehtiin perjantaina pizzoja tortillojen päälle, jokainen sai sellaisen kuin halusi. Täytteet vain päälle ja todella kuumaan uuniin pariksi minuutiksi. Tässäkin tapauksessa pizzakivi olisi käsittääkseni mainio. Sellainen pitää vielä joskus hommata kun alkaa rikastumaan ja lakkaa köyhtymästä.

    Ja kaikkein parastahan tässä pizza hommassa on se, että kuka sanoo mikä on oikea ja mikä ei? Kaikki saa tehä just sellaiset pizzat ku haluaa ja tykkää…..

    No huh tulipa tekstiä!

    Ps: Tessalle terkut <3

    Niin ja joo joko clas of clans sujuu poitsulla? 🙂

    • Scarlet sanoo:

      Marko: Oon aatellu hankkia yhden hifistely pizza kirjan joka julkastu, siinä kuulema hyviä vinkkejä kokeneemmallekin tekijälle 😀

      Minäpä välitän Tessalle terkut, ja Clas of Clans sujuu hyvin. Aamusin kun yritän sanoa, että ei tarvis hoitaa niin äläs nyt äiti, se Marko sano että pitää varmistaa aina 😀
      Sujuu paremmin ja ei oo enää päästy hyökkäämään yhtä helposti. Kiitollisia siis ollaan 😀 Yksi kiukku vähemmän!

  2. Marko sanoo:

    Niin ja meinas unohtua to ja pe hyvä tilaisuus kaupungintalolla!
    Itsehän saan luvun 99
    Uskoakseni tiedät kyllä mistä puhun.

    • Scarlet sanoo:

      Marko: Ajattelinkin sinua kun näin Prisman valomainoksessa kyseisestä asiasta muistutuksen 😀

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *