Caesar-kastike

11.4.2015 |

abba anjovisfileet

caesar-salaatti-kastike

Caesar-kastike:

3 anjovisfilettä

1-2 valkosipulinkynttä

2 dl rypsiiöljyä

3-5 rkl puristettua sitruunamehua

2-3 rkl Dijon-sinappia

1 rkl valkoviinietikkaa

mustapippuria

1 rkl vettä

1 kananmuna

Kaikki ainekset korkeaan lasiin/purkkiin, ja sekoitetaan sauvasekoittimella niin kauan että sakenee!

Tarkista maku, ja valmista.

Itse lorautan pikkusen anjovisfileiden lientä sekaan, tykkään voimakkaan makuisesta caesarista.

Helppoa!

Salaattiin tarvitset:

Romainesalaatin lehtiä

Paahdettuja tai valkosipuli-öljy-sekoituksessa paistettuja leipäkuutioita

Parmesaanijuustoa

– Scarlet –

(4) kommenttia

Kanajauhelihapihvit

10.4.2015 |

kanapihvit

kanajauheliha

kanajauhelihapihvit

Kauan kaivattu perjantai ja helppoa kotiruokaa ei voita mikään. Tänään oli vuorossa kanajauheliha pihvit, joita voi tuunata oman mielensä mukaan, ihan rajattomasti.

Kaapista löytyi auraa, purjoa, valkosipulia, munia, inkivääriä ja korianteria. Kaikki sekaisin, vähän korppujauhoja sekaan, suolaa, currya ja kurkumaa.

Kanapihvit paistuvat nopeasti kuumalla pannulla, runsaassa voissa samalla kun perunat, porkkanat ja pavut kypsyvät viereisessä kattilassa.

Ruokapöydässä oltiinkin sitten jännän äärellä, kun yritettiin arvailla mistä pihvit oli tehty. Ei kuulema voineet olla mistään eläimestä peräisin, vaan jotain soijaa kunnes lopulta osu ja uppos, että kanahan se!

– Scarlet –

Ei kommentteja

Omenapiirakka

9.4.2015 |

omenapiirakka

Omenapiirakan ohje jakoon, piirakka joka ei ole liian makea.

4 munaa

2 dl tavallista sokeria ja 1 dl muscovadasokeria

vatkataan kuohkeaksi

lisätään noin 150 grammaa sulatettua voita

3.5-4dl speltti puolikarkea alkuvehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Seos kaadetaan uunipellille jolla on leivinpaperi, päälle ladotaan omenan viipaleita ja seesamin siemeniä ripotellaan päälle.

Paistetaan 225 C noin 15 min, tai kun piirakka on saanut väriä. Kokeile tulitikulla kypsyys.

– Scarlet –

Ei kommentteja

Hernekeitto on Rock!

9.4.2015 |

hernekeitto

Mikään ei voita itsetehtyä hernekeittoa.

Helppoa, kun edellisenä iltana voit laittaa herneet likoamaan, ja seuraavana aamuna pistää vain kattilan hellalle,

ja keitellä herneitä, paistaa jauhelihan, lisätä suolaa, meiramia ja keitellä noin kaksi tuntia.

Hyvää arkiruokaa

– Scarlet –

 

Ei kommentteja

Miten sinun talletuksesi sujui?

9.4.2015 |

pioni piilossa

Kuvitelkaa, että on olemassa pankki, ja joka aamu sinulla on 86,400€ tililläsi. Summa on, ja pysyy samana, vaikka päivä vaihtuu toiseen. Joka ilta, pankki vähentää summan jota et ole osannut hyödyntää päivän aikana.

Mitä sinä tekisit?

Nostaisit varmaan jokaisen euron tililtäsi, tietenkin? Tiedoksi sinullekin, että meillä jokaisella on tuo samainen pankki, nimeltään Aika. Joka aamu kun heräät, se laskee ja tallettaa sinulle 86400 sekunttia. Joka ilta se laskee hävikkisi, riippuen siitä miten olet onnistunut käyttämään sekunttisi hyvään päivän aikana. Ylitöitä se ei salli, ja joka päivä se avaa sinulle uuden tilin ja illalla se polttaa päivän saldon tuhkaksi.

Mikäli et osaa käyttää hyödyksesi päivän talletusta, on se sinun häviösi.

Huomiselle ei ole mitään talletuksia tarjolla tässä pankissa!

Sinun täytyy elää tässä hetkessä ja tämän hetken talletuksissa!

Paras talletus, mitä voi itsellesi tehdä on se, että elät tässä hetkessä, panostat omaan terveyteesi, ruokaasi ja loput palaset loksahtelevat paikoilleen..itsestään!

– Scarlet –

(2) kommenttia

Näkkileipä resepti

8.4.2015 |

rosmariini

Monia näkkärireseptejä on liikkeellä, miksi tästä on muodostunut suosikkini on yksinkertaisesti siksi, että siihen tarvitsee siementen lisäksi vain suolaa, munia ja peruna tai maissitärkkelystä. Perunajauhoilla tulee helpommin murenevaa näkkäriä, ja uunin kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei näkkäri ole liian kauan uunissa ja kärähdä. Maissitärkkelyksen kanssa koostumus on kiinteämpää ja makukin on erilaisempi. Olen viime ajat tehnyt maissitärkkelyksellä, ehkäpä siksi, että se ei ole niin herkkää jos näkkäri unohtuu uuniin (niinkin on käynyt)!

Näkkärin tekoa varten tarvitset:

6 kananmunaa
2dl seesaminsiemeniä
4dl  auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
2dl kaurahiutaleita
4rlk perunajauhoja
1/2 – 1tl suolaa oman maun mukaan
Uuni 175 C ja noin 25 min.
Tästä tulee kaksi pellillistä. Ensimmäinen menee jo odotellessa kun toinen paistuu;)
Niin hyvää ja super terveellistä.
– Scarlet –

(4) kommenttia

Sunspelt lakritsi pannacotta

8.4.2015 |

sunspelt lakritsi pannacotta

Olen jo vuoden ajan käyttänyt Sunspeltin tuotteita, ja olen ollut niin tyytyväinen. Keho kiittää ja maut on kohillaan.

Tässä olisi todella herkullinen jälkiruoka, jos vaikka mietit millä haluat helliä itseäsi viikonloppuna.

Speltti lakritsi Pannacotta

3 rkl voita

5 rkl ruokosokeria

1 pussi Spelt lakua

6 dl kermaa

3-4 liivatelehteä ( tulee aika tiivistä pannacottaa)

Sulata lakut hitaasti sokerissa, voissa ja parissa dl kermaa, koko ajan sekoittaen. Touhu kestää 15-30min,  ja onnistuu kattilassa ilman vesihaudetta ja tulipaloa, mutta on hidasta hommaa. Lisää lopuksi kerma hiljalleen, sekä 5min kylmässä vedessä liotetut liivatteet ja sekoita. Itse kaadoin silikooni muffinsivuokiin ja viinilaseihin ja yön yli jääkaappiin.

(Annoksesta tuli 5 muffinivuokaa ja 2 isoa viinilasillista)

Täytyy todeta että maku on jotain taivaallisen hyvää!

Koristeluun käytin: vadelma-lakritsi hilloa, lakritsi siirappia ja vadelmia.

– Scarlet –

Ei kommentteja

Mandariinit

7.4.2015 |

mandariinit

Löysin kuivattuja mandariineja kukkakaupasta, niin kauniita, niin kauniita. Ruoka kaikessa muodossa vaan on niin yksinkertaisen kaunista. Pitäisi miettiä mitä tällä viikolla syödään. Käyn aina kerran viikossa kaupassa, keskitän ja ostan viikon ruuat kerralla. Monesti tarttuu aina ne samat jutut kärryyn, mutta nyt voisin pitää jonkin teemaviikon ruuan laitossa. Jotain vähän kevyempää tällä kertaa, sillä nuo minun pizza ja littuleipä kokeiluni ovat löysänneet vyönreikiä…sitten pitäisi tilata taas luomulihaa lähituottajalta, ja mikä parasta kotiinkuljetuksella!

Hyvä mieli

– Scarlet –

(5) kommenttia

Merestä suoraan lautaselle

7.4.2015 |

maailman laidalla muumipeikko

kala

Joskus jos ui liian kauas, voi pudota merestä suoraan paistinpannulle!

Tänään meillä syödään kalaa, en vain vielä tiedä missä muodossa. Töitten jälkeen ajattelin kurvata kalatiskin kautta kotiin. Haikein mielin muistelen lapsuusaikoja, jolloin me ostettiin tuoretta kalaa suoraan kalahallista, torin laidalta. Siitä on jo kymmeniä vuosia kun kalahalli ajettiin alas. Ehkäpä meillä joku päivä on taas kalahalli? Onneksi meillä on kuitenkin meri, aivan kaupungin kupeessa. Sitä tuskin kukaan vie pois?

– Scarlet –

(4) kommenttia

Aamun uutiset kiinaksi

7.4.2015 |

ciapatta porkkana sitruunatee

Huomenta kaikille, se olisi tiistai ja kevättä kohti mennään askel askeleelta.

En tiedä, voittaako mikään itse leivottua ciapattaa? Tuskin, ja kun juomaksi laittaa inkivääri-sitruuna teetä litran verran niin aamukin lähtee mukavasti käyntiin.

Indiskan xl-mukit ovat minun suosikkejani. Niihin voi tarpeen tullen istuttaa vaikka kukkia.

Oikein ihanaa päivän jatkoa

– Scarlet –

Ei kommentteja