Artikkeli jonka hakusanana 'matkailu'

Maaseutu ajelulla hämmennystä aiheuttamassa

Lähdettiin pienelle roadtripille kaverin kanssa ja totesimme, että Seljesin lomakylä on vaihtanut paikkaa sitten viime näkemän kun löysimme itsemme Kaustisen rajalta ja olimme kuitenkin vain ajaneet suoraa tietä eteenpäin. Sandbackan  Lue lisää

Valokuvamallina keskellä päivää

Eilen oli kaikin puolin mahtava päivä. Minua tultiin valokuvaamaan yhteen tulevaan lehtijuttuun ja sattukin sopivasti, että sama valokuuvaaja tuli paikalle joka kuvasi minua Kotivinkkiin about 6-7  vuotta sitten 100-v villasukkaprojektini  Lue lisää

Maailman toisella laidalla

Kymmenen vuotta sitten tämä kansa eli kymmenellä eurolla kuukaudessa. Cuba Oli hienoa käydä siellä Castron aikakaudella. Kaikki on katoavaista.  

Praha

Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta kun julkaisen blogissani kuvia ihanasta Prahasta. Nyt on ehdottomasti paras kuukausi matkustaa, sillä lentoliput ovat edullisia ja turisteja ei ole juurikaan. Kesällä kaupunki on  Lue lisää

Elämää jännän äärellä

Onko sinulla meinannut joskus uskoa loppua kesken, ihan kaiken suhteen? Mitä teet silloin? Uhriudutko vai selviydytkö? Vähän hassua, että kysytään selviydytkö, sillä onko vaihtoehtoja? Tottakai ihminen lähtökohdallsesti haluaa selviytyä, mutta  Lue lisää

Mirabellin syksyn uutuudet

Mirabelliin on tullut todella paljon uutta, second hand vaan on niin hienoa. Paljon upeita käsilaukkuja, ja uutuutena Line of Oslolta ihana mekko ja Tif-Tiffy dk:lta pehmeitä ponchoja ja hameita. Mikä  Lue lisää

Se on rantautunut tänne

Ihanaa, tänään satoi vettä ja ilma raikastui het´kertalaakista. Tosin kosteaa on, mutta tästä tämä viilenee ja yöt pimenee. Ihanaa. Tuskin tarvii sen enempää mainita, että olen syksy ihminen? Kohta tehdään  Lue lisää

Praha euroopan helmi

Kuka on käynyt Prahassa? Minä olen tainnut käydä jo neljästi, jollen jopa viidesti ja joka kerta en liiku vanhaa kaupunkia pidemmälle, sillä minulle riittää ne korttelit ja kahviat. (paitsi yksi  Lue lisää

Turkoosista haaveillen

Ihana elokuu ja aurinko. Silti mietin muutaman kerran, että varaanko matkan sinne missä aurinko paistaa non stoppina, ruoka odottaa katettuna valamiissa pöydässä ja vesi löytyy vain muodossa meri ja uima-allas,  Lue lisää

Tankarin majakkasaari – Visit Kokkola – Tervetuloa

Hei, sinä siellä ruudun toisella puolen. Jos joskus matkasi kulkeutuu Kokkolaan, niin suosittelen sinulle ehdottomasti käyntiä Tankarin majakkasaarelle MS/Jennyllä. Matka taittuu 1,5 tunnissa ja laivalla on tarjoilu sekä elävää musiikkia.  Lue lisää