Artikkeli jonka hakusanana 'ihmisyys'

Miksi haavoittuvuus on hyvä asia

  Minun mielestäni se, että ihminen näyttää oman haavoittuvuutensa toisille ihmisille on aidointa mitä ihminen voi itselleen ja toisille tehdä. Siinä pienessä hetkessä kaikki on samanarvoista mutta eräällä lailla hirveän  Lue lisää

Ihminen on rajallinen hyvän ja huonon suhteen

Silloin kun ei ole huolta huolen häivää on kiva sisustaa ja harrastaa kaikkea kivaa pilateksesta – puolimaratooniin. Sitten kun asiat eivät mene niinkuin Strömsössä, sitä tekee ihan mitä vain selvitäkseen  Lue lisää

20 vuotta sitten tehty päätös vaikutti elämääni vasta nyt

Monesti sanotaan, että vaikeuksien ja haasteiden hetkellä ihminen ei näe sitä syytä tai tarkoitusta miksi näin on. Yleinsä siihen etäisyyden ja ymmärryksen ottamiseen tarvitaan oman kokemukseni mukaan liki viitisen vuotta.  Lue lisää

Pikku prinssi opettaa meitä

Kävin viime viikolla katsomassa Pikku Prinssin. Pikku Prinssihän pitää kolmatta sijaa maailman eniten myydyimmän kirjan paikalla, arviolta noin 140 miljoonan kappalemäärän myynnillä. Prinssiä edellä ovat vain Hobbitit 142 ja Taru  Lue lisää

Älä pidä ikävistä ihmisistä kiinni

Mikä siinä onkaan, että me ihmiset niin mieluusti pitäisimme samaan aikaan kiinni, kuin haluaisimme päästää irti? Olen itse pitänyt niin useasti väkisin kiinni eri asioista ja varsinkin ihmisistä, että melkein  Lue lisää

Elinehto

Niin moni valmistuu ja onnistumisia juhlitaan tulevana viikonloppuna. Minun ajatukseni ovat myös teidän luona, jotka ette valmistuneet syystä tai toisesta tänä keväänä. Haluaisin muistuttaa, että teidänkin aika tulee vielä, aivan  Lue lisää

Lisää valokuvausta tiedossa

Onpas ollut ihana viikko. Olen tavannut vanhoja ystäviä Helsingistä saakka ja ensi kerralla kun tuo J ystävä suuntaa NYC suuntaan, niin tungen itseni hänen matkalaukkuunsa mukaan. Seurasin hänen kuvapäivityksiään ja  Lue lisää

Kielot kukkivat ja Kokkola herää kesäkuuhun

Kielot kukkivat Mari Havian kukkakaupassa Torikadulla, täällä Kokkolassa. Marilla oli myös taivaallisen kauniita valkoisia pioneja saatavilla, tällä kertaa kielot kuitenkin veivät voiton kun niiden saanti on kovin lyhytaikaista. Kesäkuu on  Lue lisää

Kukaan muu ei pelasta meitä, paitsi me itse

    ”Kukaan muu ei pelasta meitä, paitsi me itse. Kukaan ei voi, eikä kenenkään tulisi tehdä niin. Me itse kävelemme polkua pitkin. -Buddha- Tuo teksti on niin totta. Jokaisella  Lue lisää

Loppu viikko ja lehtihaastattelu

Tänään on haastattelu på svenska yhteen lehteen. Kiva tavata toimittajakin johon tutustuin instan kautta ihan vahingossa. Jatkan aurinkotervehdyksen tekemistä aamuisin oikealla kädellä vilkuttaen kuten Queen Elizabeth. Motivaation lisäämiseksi ajattelin tilata  Lue lisää