Artikkeli jonka hakusanana 'arki'

Apila aamupalalla

Huomenta. Huhtikuu kohta jo puolessa ja juhannukseen enää kaksi kuukautta. Lakaisukoneet jyllää täysillä ja kesä tulee vauhdilla. Tosin, voipi olla, että sitä aurinkoa joutuu käydä katsomassa vähän etelämmässä ennenkuin sen  Lue lisää

Kun kaikki on levällään

Olen päivittänyt blogia todella vähän viime aikoina, ei ole lainkaan minun tapaistani. Tässä on ollut vähän kaikenlaista. Kenelläpä sitä nyt ei olisi? Muutto edellisestä asunnosta tähän nykyiseen. Heräsin nimittäin yksi  Lue lisää

Kaikille eronneille, pidä itsestäsi kiinni

Elämä on ihmeellistä. Viime aikoina olen törmännyt uusiin ihmisiin ja jokainen näistä ihmisistä on eronnut. Mistä teitä oikein tupsahtelee elämääni? Uskon vakaasti, että tällä on myös jokin tarkoitus ja se  Lue lisää

Väkitukkoa viikkoa

Lannistutko ja annatko periksi helpolla? Minä en, en sitten periaatteestakaan sillä sen verran väkitukko olen. Olen nyt muutaman päivän pohtinut, että missä menee ero siinä, että olisi armollinen itselleen eikä  Lue lisää

Sisäinen timantti

Uskon että on kaksi syytä tarttua tällaisiin opuksiin. Ensimmäinen on, että vilpittömästi haluaa oppia ja on jo valmiiksi positiivinen tai sitten on niin rikki ja väsynyt että tarvii edes pienen  Lue lisää

Maisemat vaihtuivat

Huomenta sinne teille kaikille, ja uusille lukijoille varsinkin. Teitä on tullutkin ihanasti lisää. Ihanaa. Kotiuduttiin viime yönä Turkista lapsen kanssa, ja olo on sellainen koko päivän ja yön matkustamisen jälkeen.  Lue lisää

Vastoinkäymiset ovat tienviittoja väärästä suunnasta

Sanotaan, että vastoinkäymiset ovat tienviittoja väärästä suunnasta. Onko näin? Uskon, että joskus ne ovat ja joskus taas eivät. Välillä meillä voi oikeasti mennä huonosti vailla ilman mitään järkevää syytä, ja  Lue lisää

Maanantain kukat

Viikko alkaa, alatko sinäkin? Ulkona on ilma jo viilentynyt lupaavasti, ja syksy tulvii sisälle kun avasin parvekkeen oven. Ihanaa. Nyt antaisin mitä vain jos olisi mökki, takkatuli ja meri vieressä.  Lue lisää

Kiitos

Oletko useammin facessa kuin lausut päivän aikana sanan kiitos? Kiitos on sana jota meidän kaikkien tulisi mielestäni käyttää useammin. Oletko muuten pistänyt merkille kuinka usein, tai missä tilanteissa sinä käytät  Lue lisää

Aamu alkaa sitruunavedellä

Hyvää alkavaa viikkoa. Jokainen aamu alkaa lasillisella lämmintä sitruunavettä. Tekee hyvää aineenvaihduntaa, huono hampaiden kiilteelle, joten suu pitää muistaa huuhdella heti lasillisen jälkeen. Kolme päivää töitä, ja sitten 4 vapaata.  Lue lisää