Artikkeli jonka hakusanana 'aamupala'

Onnittelen itseäni selviytymisestä

  Huomenta, tänään olisi tarkoitus lähteä käymään naapurikaupungissa. Saa nähdä pääsenkö ajatusta pidemmälle. Nyt kun tiedän, että työt alkavat kesäkuussa, niin voin oikeasti rentouta ja olla vain. Onnistuu aika hyvin,  Lue lisää

Aamupala ja itsestä tykkäämisen taito

Eilen paistoi aurinko monta tuntia. Voi että sitä valoa on odotettu. Ei haitannu -29 asteen pakkanen kun kevätaurinko paistoi. Pölypunkit kokivat massakuoleman. Sori siitä. Jahka vähän lauhtuu niin edelleen hinku  Lue lisää

Aamupalalla siirtolapuutarhassa

Tämä voi joistain ihmisistä tuntua hassulta, mutta minä tykkään kattaa ja syödä kauniisti joka ikinen päivä. Siihen ei oikeasti mene aikaa sen enempää kuin tavallisen aamupalan tekemiseen. Erona on vain  Lue lisää

Keittiössä nähtyä

Siinä se nytten on, tuo Salla Laurinollin maalaus. Olen niin onnellinen tuosta taulusta, että ihan kehrään. Ensimmäinen työpäivä takana ja toinen edessä. Valokuvien läpikäyntiä, koodaamista ja soittamista paikasta toiseen. Onneksi  Lue lisää

Viikko auki

Ei vaan mene puuro aamusin alas. Sen siitä saa kun lapsena pakotettiin syömään paksua kaurapuuroa elon ensimmäiset kymmenen vuotta. Mikään puurobaari tai marjat eivät oikein saa minun päätäni kääntymään. Ruispuuro  Lue lisää

Marimekon oiva sääpäiväkirja siirtolapuutarhalla

Olen tässä ilmoja piellessä ajatellut tehdä keltaisesta pahvista auringon, ja teipata sen keittiön seinään kiinni periaatteella you´ll better bring your own sun. Yksi asia, jonka olen kuitenkin ottanut tavaksi jo  Lue lisää

Luomukananmunat

Mikään ei ole niin hyvää kuin tuoreet luomukananmunat suoraan tuottajalta itseltään. Bonuksena vieläpä tupla keltuaisia. Liityin lähiruokarinkiin omassa kaupungissani, ja en olisi parempaa valintaa voinut tehdä. Tuen paikallisia yrittäjiä, ja  Lue lisää

Ciapattaa ja vihreitä versoja

Hyvää huomenta aamupalan merkeissä. Lasillinen sitruunavettä, ciapattaa homejuustolla, ja kruunuksi itse kasvatettuja yrttejä on parhautta. Hitaat aamut toimivat, ja sielu ehtii kehoon kiinni hyvin nukutun yön jälkeen. – Scarlet –

Mustikka pannukakkuja

Mustikka pannukakkuja ja hunajaa. Päivä jatkuu yhtä rennoissa merkeissä, kuin se on alkanutkin. Ihanaa sunnuntaita. – Scarlet –